Suomi 100 -vuotta projektinamme valmistamme tänä vuonna riittävän määrän sinivalkoisia rannekkeita kaikille Akaan vanhuspalveluyksiköiden ja kotipalvelun asiakkaille.
Projekti on virallisesti käynnistynyt 20.1. ja se päättyy myöhemmin syyskaudella rannekkeiden luovutustilaisuuksiin, joissa asiakkaita ilahdutetaan lisäksi yhteislauluin.
Yhdistys hankkii konepestävät langat, joita on saatavana kuukauden 1. ja 3. perjantai klo 13 (tammi-toukokuu, syys-lokakuu) Toijalan Sampolassa kokoontuvassa Tarinatuvassa, jossa vapaamuotoisen jutustelun lomassa rannekkeita myös valmistuu. Valmiita rannekkeita otetaan vastaaan kaikissa yhdistyksen tapahtumissa.

Ahkerat kädet ovat jo saaneet näkyvää aikaan kotona ja Tarinatuvassa Sampolassa |